Helsingin kulttuurihub
Kulttuuritalo-hanke haluaa mahdollistaa yhteisöllisen Kulttuuritalon – nyt ja tulevaisuudessa
Kulttuuritalon uusi omistaja Helsingin Kulttuurihub Oy (HKH) on perustettu palvelemaan Kulttuuritalo-hanketta ja rakentamaan kestävää, yhteisöllisyyteen pohjautuvaa kulttuuritoimintaa Helsinkiin.
Kulttuuritalolla on merkittävä rooli Helsingin ja pääkaupunkiseudun kulttuurihistoriassa, nykypäivässä ja tulevaisuudessa. Kulttuurikohtaamiset luovat hyvinvointia, tärkeitä yhteyksiä ja yhteisöllisyyttä. HKH haluaa mahdollistaa tämän Kulttuuritalolla myös jatkossa, toimintaa ja tiloja kehittäen.
“Pandemia-aika nosti esiin yhteisten kokoontumispaikkojen ja -tilojen, sekä koko kulttuurialan tärkeyden. Tarvitsemme fyysisiä kohtaamispaikkoja, tarvitsemme kulttuuria. Kulttuuritalo on aina tarjonnut Helsingissä paikan merkityksellisille ja myönteisille kokemuksille: tätä arvokasta työtä haluamme jatkaa kulttuurialan kumppaneiden kanssa”, sanoo Helsingin Kulttuurihub Oy:n toimitusjohtaja Patrik Sarajuuri.
Ensin edessä on merkittäviä ja välttämättömiä korjaushankkeita Kulttuuritalon tiloihin. Maineikas Alvar Aallon suunnittelema rakennus on suojelukohde, joka tullaan kunnostamaan vanhaa kunnioittaen. Samalla aletaan kokoamaan operatiivisesta toiminnasta vastaavaa tiimiä, sekä rakentamaan kumppaniverkostoa.
“Olemme vasta alussa Kulttuuritalon uudessa kappaleessa. Nyt alkaa todellinen työ, kun lähdemme kokoamaan tiimiä Kulttuuritalo-hankkeelle sekä rakentamaan yhteistyömalleja eri toimijoiden kanssa. Suunnitelmia voidaan avata todennäköisesti tarkemmin loppuvuonna”, jatkaa Sarajuuri.
Yhtiöstä
Helsinki Kulttuurihub Oy
Helsingin Kulttuurihub Oy (HKH) on perustettu palvelemaan Kulttuuritalo-hanketta ja rakentamaan kestävää, yhteisöllisyyteen pohjautuvaa kulttuuritoimintaa Helsinkiin. Yhdessä kulttuurialan toimijoiden kanssa, HKH haluaa varmistaa, että Kulttuuritalo on koti kulttuurille ja merkityksellisille kohtaamisille – nyt ja tulevaisuudessa. HKH:n perustajat ovat joukko suomalaisia yksityishenkilöitä mukaan lukien Music Finland Oy:n entinen hallituksen puheenjohtaja Wemppa Koivumäki ja kiinteistökehittäjä Patrik Sarajuuri.